Powered by Spearhead Software Labs Joomla Facebook Like Button

Meriläisen perästeevin paikkaus

Referenssi Leiskun Perästeevi

Leisku on noin 9m pituinen meriläinen.

Meille Leisku tuli pieneen perästeevin huoltoon.

 


 

Ensimmäinen kohde on veneen perä ja sielä oleva vuoto sekä potkuriakselin laakerin vaihto.

 

Alkuun luulin vuodon näkyvän päälle kun laudassa maalin päällä oli märkä raita.

Sen puulle rapsuteltuani puu osoittautui kuitenkin ehjäksi.

Kuvassa märkä viiva joka maalin päälle näyttää aivan laudan halkeamalta. Yllätys oli suuri kun scrabauksen jälkeen lauta olikin ehjä.

 

Ehjä? Mistä se vesi sitten tulee ?

Toisella puolella venettä sama paikka osoittautui kuitenkin lahoksi ja lauta painui steeviä kohti sormella painettaessa. Täältä se vesi tulee.

Huonopuoli on että alin lauta on laho ja märkä muutaman metrin matkalta.

Ja sitä ylempi lauta reilun metrin matkalta.

Joten hommaa on hiemen enemmän korjaukseen kun alkuun arveltiin.

No huomenna jutellaan omistajan kanssa että vaihdetaanko kaksi lahoa laudanpätkää arvioidun yhden haljenneen sijaan.

 

Otin kuitenkin väljän potkuriakseni laakerin irti vaihtoa verten,

Näyttäisi että joku on sorvannut pronssihylsyn itse koska laakeri oli yhtäpuuta kuoren kanssa.

 

Lahot laudat vaihdetaan. Joten irrottelin laudat ja annetaan kölin kuivua hieman.

Halkaisin alimman laudan pois otettaessa kun se on naulattu teräsnauloin köliin.

Kuvassa näkee hyvin kuinka märkää puu on. Taltan vierestä pursuaa vettä.

 

Kuvassa lahot laudanpäät on poistettu. Nyt näkyy myös hyvin itse ongelma. Eli vanha steevin korjaus on tiivistelty massalla ja siten paikkailtu huonoa puun istumista. Massa on vaan veneen sisäpuolella jolloon vesi on tullut rakoa pitkin massaan saakka ja siittä lautoja vasten jääden muhimaan steevin ja laudan väliin.

Annetaan kölin kuivua hetken aikaa ennen kun päätetään asiakkaan kanssa kuinka sen korjaus tehdään.

Sylttytehdas kaavittuna extra massoista.

 

Juteltiin omistajan kanssa ja sovittiin että palapelin osamäärää pienennetään perästeevissä.

Eli potkuriaksen kohdalla huonosti istuva palapeli poistetaan ja tehdään uusi osa tilalle laminoimalla männystä.

Seuraava urakka olikin ottaa potkuriakseli pois ja poistaa vanha steevin alaosa.

Akseli itsessään lähti mukavasti irti. Vannasputki olikin sitten tiukemmassa.

Steevin kohdalla päätin leikata puuta sivusta helpottamaan vannasputken irrotusta.

 

Sieltä se vannasputki löytyykin. Paksun tiivistemassa klöntsän sisältä.

 

Sen jälkeen putki ulos ja kaivoin massat irti.

Massaa oli melkoinen köntsä. Alakuvassa kaikki on massaa akselin läpiviennistä.

 

Jäljellejäävästä puusta näkeekin heti että siinä on useilta eri vuosilta puuta, Epoksisaumaa ja puussa myäös lahoa.

 

Korjauspalojen ja massan alla oli myös tyhjä kolo.

Alunperin steevi on varmaan tukeutunut tuonne. Nyt se oli suureksi osaksi ilmaa. Pinta oli onneksi epoksoitu.

 

Yläpuolelle jäävässä osassa on myös vanhan ja uuden puun palapeliä.

 

Olin onneksi suunnitellut liitospisteen hieman ylemmäksi joten ainakin osa tuosta saadaan pois.

Tuohon ajattelin tehdä uuden palan.

Ihan kuin jotain puuttuis....

Yläpinta tasataan kun uusi pala saadaan hahmoteltua.

 

Hahmotelma uutdesta palasta pahvimallille hahmoteltuna.

uutta osaa venýtetään hieman pidemmälle eteenpäin että saan sinne hyvän pulttikiinnityksen kölipuuhun.

Kölipuussa oleva upotus tulee toiminaan sivu ja pituus ohjaimena.

Yläosaan saan myös pultin tai kaksi koska vedin korjauksen reilusti taakseppäin steeville.

 

Sillä aikaa kun valmistetaan uusi puupölli niin vanha puu saa rauhassa kuivua ja tuulettua ennen asennusta.

 

Ai niin. Leiskun vanha omistaja vuosientakaa joka toi veneen Satakunnasta Tampereelle sattuu olemaan myös asiakkaani. Hän poikkesi tänään ja totesi että toi on mun vanha vene.

Oli mukava kuulla hieman veneen historiasta.

 

Veneen kuivuessa teen kuitenkin steevin pöllin valmiiksi.

Puu laminoituna ja kuivumassa.

 

Tänään pölliä päästiin sahaan ja hjöylään muotoonsa.

Sitten sitä päästiinkin sovittaaan paikoilleen.

Hiukan iso..

No lautaura puuttuu niin tehdään se.

Siihen se ura alkaa muodostua.

 

Sittenhän palikkakin sopii paremmin paikoilleen.

 

Sisäreunakin halailee nätisti laudoitusta. Tuon ruuvaamiseen ei paljoa voimaa tarvita. :)

Tällä tavoin tehtynä sovtan steevin laudoitukseen lautauraa veistämällä.

Toinen puoli mistä laudat on poistettu tapahtuu perinteisemmällä tavalla.

 

Sipasin palikan vielä liki oikeaan paksuuteen. Loppu on sitten helppo fiinistellä paikoillaan.

Sitä luulis että palan jossain kohtaa on suora kulma.... Ei muuten ole.

Mutta sopii se silti.

 

Steevin korjauspala menee pidemmälle kölinpäälle ja perästeevin alle kun alkuperäinen pala.

Tässä on ideana se että korjauspala saadaan pultattua köliin ja steeviin tukevasti. Edessä ja perässä olevat pultit myös puristavat palan tiukasti paikoilleen minimoiden väliin jäävän raon/asennusmassan.

 

Täytepala on nyt liimattu ja muotoiltu.

Ja toinenkin lautaura tehty.

Se on ny pulttausta vaille.

 

Leiskun steeviä on nyt kylästelty muutamia päiviä.

Hyvin tuo mänty imee kyllästettä.

Ennen asennusta pyritään saamaan kyllästettä puuhun piiloon jäävistä päätysyistä. Niihin kun ei voi enään asennuksen jälkeen lisätä mitään.

 

No niin nyt alkoi muodostuun kalvoa pintaan. Joten viimeistellään valmistelut laittamalla lyijymönjää päälle.

Ompas kaunis Tapparan väri.

 

Viimeviikko meni kuumeen kourissa eikä hommat edennyt.

Onneksi nyt pääsin jo hommiin,

Leiskun osalta vuorossa oli perästeevin korjauspalan asennus paikoilleen.

Levittelin PU massaa veneessä oleviin vastinpintoihin ja humpsautin korjauspalan paikoilleen.

Loppukiristys tehtiin kierretangoilla jotka korvataan lopuksi pulteilla.

Sielä se nököttää. Lopullinen paksuus höylätään vasta kun laudat on laitettu paikoilleen.

 

 

Leiskun perästeeviin porattiin tänään vannasputken reikä. Onnistui melko mukavasti. Ja reijän jatkona kurkistelee vaihteiston akseliliitos.

Kun se oli tehty veisteluin lautojen korjauspalat paikoilleen.

Sen verran niissä on propellia että tarvii vääntää lämmöllä ja hiukan tunkilla puristaen.

Muutoinhan nuo istuu sinne ihan kelvosti.

Leiskun laudat saatiin niitattua ja steevi muotoiltua rungon mukaiseksi.

Kunhan upotusten pakkeli kuivuu niin päästään tekeen kyllästystä ja pintakäsittelyä.

 

Kyllästeet imeytettiin lautoihin ja muotoiltuun steevinpalaan. Pari litra Impreg:ä humahti näihinkin. On se vaan kovaa imemään tuo puu.

Kyllästeen jälkeen pintaan laitettiin lyijymönjä.

Tapparan oranssia. :)

 

Leiskun perä sai ensimmäisen primerin.

Kuumat päivät saa uudet laudat kuivumaan ja pieni rako on muodostunut niiden väliin.

Pitää hiukan kostuttaa tuota ennen vesillelaskua.

 

Leisku sai omistajansa toimesta uuden pohjamaalin.

Minä pääsin keskittymään vannasputken ja potkuriakselin uudisasennukseen.

Niiden suuntaus ja säätö ottaa oman aikanasa. Siihen ja kasaaiseen kuluikin iso osa päivästä.

Ai niin tuo roikkuva kalarautakin tuli korjattua.

Kalaraudan kiinnityspultit oli ruostuneet aivan piikeiksi ja siksi rauta pääsi roikkumaan.

Porasin ruuvinreijät auki ja liimasin sisään puutapit.

Uudet pultit ruuvattiin sitten terveeseen puuhun.

Kuvassa tapit liimauksessa.

 

Työtö varten leiskua pitin nostaa ja kallistaa aikatavalla.

Hurjan näköistä.

 

Kun kalarauta saatiin paikoilleen pultattua niin asensin vannasputken ja potkuriakselin.

Veneessä oli jonkun omarakenteisen potkuriakselisto.

Myös takalaakeri oli sorvattu messingistä. Omistaja sorvautti laakeriin uuden kulutuspinnan siten että välys tuli jämptiksi.

Jäljellä olikin enään potkurin, peräsimen ja pikku asennuksia.

Sitten kokeiltiin pyöriikö potlkuri ja jurnuttaako laakerit. Hyvin toimii.

 

Leisku pääsee pian vesille.

 

Leisku on tänä vuonna retkeillyt Pyhäjärven vesistössä.

 

 

Free Joomla! template by L.THEME